Alkuhuumaa
Musiikilla on sitten ihmeellinen vaikutus. Olen ollut useamman päivän väsynyt kun pitäisi repeytyä paikkaan jos kolmanteenkin. Illalla matkalla kotiin metron pitkissä rappusissa (Ruoholahti) jäinkin sitten ihan paikoilleni seisomaan ja seuraamaan matkantekoa.
Yleensä on tapana harrastaa hyötyliikuntaa ja pumpata portaat ylös mutta nyt kävi toisin. Syytän Lasse Mårtensonia, joka esitti rullaportaissa ollessani kappaleen "Fasten Seatbelts". Niille jotka eivät viisun luonnetta tiedä, kerrotakoon, että se on sellainen hassu 70-lukumainen suomisamba, vähän Uunoturhapuro-elokuvien tyyliin, varsinkin silloin kun esitellään Härski Hartikaisen veneitä.
Hyvä, seesteinen olo valtasi minut ja päätin mennä kotiin ja julkaista blogin, joka kartoittaa elämääni ja ystäviäni. Niin se vaan laiffi potkii.
en tiedä miksen ole tehnyt tätä jo aiemmin. kiireinen elämä ei monesti tarjoa aikaa jollekin uudelle villitykselle, tiedätte varmaan tunteen.
jos vieläkin mietit, mistä rauhantyyssijani nimi on syntynyt
voin joskus vastata tiedonjanoisille (jos niitä ilmestyy=) . Muutamat sen varmaan tietääkin.
mutta tässä lähtölaukaus, jatkoa seuraa!

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home