Hurlumhei mix
ONpahan ollut.
Sellasta vientiä työmaailmassa että tyrät rytkyy. Silti en kertaakaan kaivannut
"kasista viiteen" maailmaa. Tulin jo reissusta tiistaina niinkuin tossa herjailin, mutta tänään
(su) on ensimmäinen vapaapäivä, jolloin ehdin mm. purkamaan kassit yms.
Työthän on aina siistejä, ongelma lienee muusikon duunissa siinä, että täytyy liikkua aika paljon.
Sitten kun tulee niitä "hyviä juttuja" jotka tunnetusti kasautuu päällekkäin niin ei auta ku ottaa vastaan ja koittaa ehtiä.
Ensi viikolla on to-la Hämeenlinna-Praha-Myyrmäki-kiertue. Aattelin painaa kiertuepaidan.
Meidän yläkerrassa tapellaan. Siellä mies aina välillä itkee, ettei jaksa enää ja lapset tsekkailee
varmasti vierestä kun äiti riehuu. Mikähän siinä on? Tappelemisessa siis. Ihminen sopeutuu melkein mihin vaan, todennäköisesti tollasissa perheissä vanhemmat ei nää metsää puilta kun on tottunu vaan tappelemaan. Löytäisi jotain muita ratkaisuja, tappelis vaikka muualla ettei lapset nää.
Nojoo.
Menkääpä joukolla tonne ulos ja ostakaa kanelia tai kaardemummaa kaupasta.
Menkää kävelylle ja haistelkaa sitä välillä, joulumieli hier ai kam!
Hyvää sunnuntaita!

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home