Minä ja aurinko

Me ollaan hyviä kavereita, ainakin jos multa kysytään.
Täällä Helsingissä on nyt viimepäivinä ollut sellaista keliä että kaverini Auringon
täytyy olla hyvällä tuulella, se paistaa niinkuin Hangon keksi uunissa paistuu! (anteeksi huono kielikuva).
Mun olemiseni tällä pallolla näyttänee olevan melkein täysin tuosta aurinkokuntamme kiistattomasta kaasupallerosta kiinni.
Kun aamulla jo seiskalta herää niin siellä se on! Kevät tulla liihottaa ja se saa sydämeni eteiskammiot värisemään, ei kuitenkaan kammiovärisemään!
Aijai!

Onhan tää maailma outo paikka. Lapsena yksi älyttömimmistä kosmisista yhteensattumuksista (ja yhtä älyttömältä se tuntuu vieläkin) oli se, että miten täydellinen auringonpimennys on Maan asukkaille mahdollinen.

Melko suuren lottovoiton suhdeluvut hurjastelee siinä seikassa, että Maasta katsottuna Aurinko, joka on huisin iso ja Kuu, joka sekin on huisin iso, näyttää Maasta täysin samankokoisilta.
Todellisuudessahan nää boltsit on vähän sama kuin vertaisi takapihan hiekkalaatikkoa ja Saharaa. Mutta, että täältä katottuna se pallura on samankokoinen!
Sitten ku silloin tällöin Kuu tulee Auringon eteen, niin ne on hetken aikaa niin kohillaan ja niin samankokoisia että tovin näkyy se korona, eli Arskan kaasukehä ja se ei kuulkaas oo mikään itsestäänselvä juttu!

On tää vaan hienoa!
Muistetaan ottaa ilo irti näistä meidän seuralaisista sekä öin ja päivin!

Taimitarha lähettää Auringolle ja Kuulle tasapuolisesti terkkuja!