Mooduulaatiioo!

Sain rahanarvoisen tilaisuuden vaikuttaa tämän vuoden Euroviisukarsinnoissa taustalaulajana viime viikolla. Mittelöt käytiin Jyväskylässä ja isäntäni Kimmo Kouri elvismäisellä olemuksellaan pääsi jatkoon, eli ts. tuli keikka.

Karsinnat oli jänskä tapaus, jossa oli nähtävissä kahdenlaista porukkaa. "Artistit", joiden ympärillä pyörii erinäinen määrä taustajoukkoja ja managereja ja lauluntekijöitä ja pikkulevy-yhtiö moguleita. Toisen ryhmän muodostaa tanssijat ja taustalaulajat. Jälkimmäinen ryhmä on selkeämmin luonnollisestikin vain duunissa ja siksipä olikin hauska seurata vierestä tämän artistiympyrän pyöritystä!
Pisimmän korren veti kuitenkin Jyväskylän omaan saliin ahtautunut yleisö, jossa taisi olla aika paljon Euroviisujen HC-faneja. Esimerkiksi aina kun kappaleessa tuli modulaatio

("modulaatio" mm. euroviisulauluissa esiintyvä muusikillinen ilmiö, jossa kappaleen sävellajia nostetaan puoli- tai kokosävelaskeleella ylöspäin vaikka toistettaessa viimeinen kertosäe, eli se mennäänkin kerran vielä ja vähän korkeampaa, josta tulee sellainen voittajafiilis ja mielialan nostatustunnelma kuulijalle.)

yleisö teki tyyliin aallon ja antoi aplodit!

Niin myös väliajalla kun oltiin suoran lähetyksen ulkopuolella. Yleisö laulatti lätkämatsityyliin itseään:
"mooduulaatio, mooduulaatio, mooduulaatio, mistä löydän sen, HEI!"
ja seuraava tietty puolikasta ylempää jnejne.
En olisi voinut koskaan uskoa, että jokin musiikki-ilmiö voi saada näin paljon kannatusjoukkoja, varsinkin kun tuntuu siltä että "vakavasti" pop-musiikkia tekevät paheksuvat ja väheksyvät ko. ilmiötä.

Kansa on puhunut!
LISÄÄ MODULAATIOITA!

Unen lahjat

Näin viimeyönä unta, jossa olin potkimiskilpailussa The Rasmuksen Laurin kanssa.
Ei siis potkittu toisiamme vaan jotain ilmaa kait.
Potkaisin siinä sitten aamuyöstä yöpöydältä lampun ja kukkaruukun alas, ruukku paskaks.
Sänkykaveri oikeutetusti pelästyi aikapaljon.

Että hyvää huomenta vaan ja terkut Laurille!

It's only a paper moon

Ihmisenä, jota kiinnostaa oppia aina uutta täytyy sanoa, että kaikkein perinteisinkin arki voi
tuoda seikkailuja toisensa jälkeen tielle.

Siivottiin tänään ja lajiteltiin mm. roskia.
Olipa siinä kerääntynyt muutama tyhjä maitotonkka vietäväksi mutta se ei ollutkaan niin helppoa. Piti pestä ne ensin jotta olisivat puhtaampia. Siis roskat.
Nojoo, ymmärrän kyllä että alkaahan ne haisemaan eikä siitä kukaan tykkää, mutta aatelkaas
nyt. Puhdistetaan roskat ennen roskiin vientiä että olisivat sitten puhtaampia kun roska-setä tulee hakemaan.

Mä tunnen itseni helvetin hyväksi ihmiseksi, joka haluaa roskilleenkin pelkkää auringonpaistetta ja ykköset päälle matkallaan jäteuuniin. No, laitetaanhan ihmisellekin ruumisarkkuun puku päälle.

Toinen, minkä opin roskahuoneessa on se, että märkä paperi ei ole enää paperi, ainakaan
kierrätyksen näkökulmasta.
Laitetaan aina sanomalehteä kompostisaavin pohjalle ja paperipussi päälle. Tietty se sanomalehti kastuu ja kostuu mutta jostakin syystä tuntui maailmaa tulkiten luonnollisemmalta tyrkätä se hesarinpala biojätesäiliöön.

Tää on ihmeellistä!
Paperi kastuu ja siitä tulee aivan jotain muuta kuin paperia!
Miettikää jos ihminenkin suihkusta tullessaan olisi vaikka valtamerialus.

Kantrin taikaa

Huomenta vaan!

Se on kummallista kun ihminen kasvaa.
On useamman kerran käynyt jo elämässä sillä tavalla, että
on ennättänyt lupailemaan itselleen, ettei koskaan ala vaikkapa
diggailemaan jostain musiikkigenrestä. Näin myös kantrin kanssa.

Mutta voi pojat! Vaikka mun kaiken järjen mukaan pitäisi olla kiinnostunut
kaikesta mitä MTVe lähettää tuutistaan, niin kuivat handclap-rytmit, nyky-RnB ja kvarttimelodiat jääkin kakkoseksi. Ykköseksi nousee toisenlaiset kvarttimelodiat.

Aijai sitä kantria! Se hiippaili tietoisuuteeni ihan mutkan kautta, pikkuhiljaa se alkoi
kuulostamaan miellyttävältä, Dixie Chics kolahti.

Sitten erästä peliä pelatessani soi ääniraidalla Whitey Shaferin nerokkaasti nimetty "All My Exes Live In Texas"! "2-0 kantrille!

Viimeisenä naulana arkkuun napsahti alkuviikosta Conan O'Brienin vieraana ollut Ditty Bops!
Kaks giltsiä, toisella mandoliini, toisella 12-kielinen ja sitte vielä viulu,kontra,runpulit!
O'Boy!

Hienointa tässähän on siis se, että joku musiikki haluamattaan viettelee. Näin kävi mulle
myös David Bowien kanssa. Tällaisissa tapauksissa on yleensä turha ruveta muille paasaamaan
ko. musiikin eduista, koska diggailun alkaminen on ollut niin omakohtainen kokemus.

NOo.. aattelin kuitenkin yrittää.

Välitilinpäätös rullaportaista

Hyvää uutta vuotta vaan kaikille!
Taimitarha availee oviaan arjen kynnyksellä ja miksei availisi?

Olenpa viimepäivinä miettinyt lisää noita rullaportaita.
Muutama kuukausi sittenhän koko blogin synnytysidea tuli mulle
rullaportaissa. Siksi niiden olemassaolo on elintärkeää tälle blogille
vieläkin.

Omituista on se, että kun tuolla kaupungilla kuljeskelee, niin
sitä tietysti aika paljon menee päivittäin samoja reittejä.
Silti ainoastaan rullaportaissa sitä huomaa, että "jaa, taas mä olen tässä".
Tällainen oivallus ei yleensä tule missään muualla.

Sen lisäksi olen miettinyt seuraavaa:
Rullaportaat on ainoa joukkoliikenneväline, jossa ihmisten agressiot saattavat
purkautua samalla tavoin kuin yksityisautoilussa. Jos joku sattuu seisomaan
vähänkin keskemmällä porrasta tai peräti vasemmalla reunalla, hyötyliikkujilla
alkaa veri kiehua kun pitäisi olla se ohituskaista avoinna.
Tämän olen huomannut siten, että olen liittynyt rullaportaiden hyötykäyttäjäksi, pumppaamalla
siis portaat ylös.

Tästä aggressiojutusta johtaa seuraava ajatus. Aatelkaapas tuolla ruuhka-aikana miten vaarallinen kapistus rullportaat on.
Iltapäivällä vaikka rautatieaseman rulliksissa joku hullu tyyppi ollessaan portaiden yläpäässä
kääntyykin äkisti ja tönäisee takanaan olevan ihmisen selkä edellä muita päin. Seuraa kauhea
dominoefekti. Rullaportaita miettiessä ei nimittäin pääse eroon siitä, että jos tasapainon menettää ja lentää portaissa niin ei siinä voi hyvin käydä.
No, tällasta visiota.